Eternautin poliittinen tulkinta

 

Néstor Kirchner (1950–2010) oli Argentiinan presidentti vuosina 2003–2007. La Cámpora, nuorten taiteilijoiden ryhmä loi aseettoman El Nestornauta -hahmon juuri ennen Kirchnerin kuolemaa. Eternautin hahmon yhdistäminen entiseen presidenttiin politisoi myös itse teoksen.

Kirchner edusti peronismin sisällä vasenta laitaa. Hän oli Eternautin käsikirjoittaja Héctor Oesterheldin tavoin kuulunut puolisotilaalliseen Montoneros-järjestöön. Tästä yhteydestä johtuen Kirchnerin kannattajat alkoivat jakaa Eternauttia opiskelijoille Buenos Airesissa.

Kun Argentiinan opetusministeriö toi Eternautin virallisesti toisen asteen oppilaitoksiin vuonna 2012, kohdistui poliittisten vastustajien kritiikin kärki väitettyyn aseellista kansannousua tukevaan sanomaan.

Kansan aseellisen vastarinnan voi sanoa olevan väistämätön osa Eternautin tulkintaa. Kuolema saapui taivaista paitsi teoksen sivuilla myös todellisuudessa. Argentiinan laivaston ja ilmavoimien hävittäjälentäjät iskivät keskusaukiolle kokoontuneita omia kansalaisia vastaan vuonna 1955. Plaza de Mayon verilöylyssä yli 300 ihmistä menetti henkensä, heistä suurin osa siviilejä. Juan Perónille uskollisten sotilaiden rinnalla presidenttiä puolustivat työläiset.

Arturo Frondizi (1908–1995) oli radikaali vasemmistopoliitikko, joka kirjoitti teoksen Petróleo y política (”Öljy ja politiikka”, 1954) ja uudisti Argentiinaa presidenttinä vuosina 1958–1962. Eternautin seinägraffiti ”Vote Frondizi” oli mm. Los Oesterheld -kirjan (Colophonius, 2016) mukaan vuonna 1958 tuen osoitus ehdokkaalle, joka hyväksyi poliittisen väkivallan. Tekijät itse kiistivät lisänneensä Eternauttiin poliittista sanomaa, vaikka myönsivätkin politiikan ja talouden virtausten saattaneen vaikuttaa sisältöön.

Seinägraffitiin liittyy yksinkertainen sekaannus, mikä selittää ristiriidan ulkoisen tulkinnan ja tekijöiden lausuntojen välillä (kts. kuvapari yllä). Hora Cero Suplemento Semanal -lehdessä (n:o 25, 1958) ei nimittäin seinägraffitia iskulauseineen esiintynyt. Sen sijaan kokoelmaversiossa ruutu on tuplamittainen (kts. Eternautin s. 94). Poliittinen iskulause on siis myöhempi lisäys, kuten koko vasen puoli kyseisestä ruudusta.

Halukkuus Eternautin poliittiseen tulkintaan selittyy osin Oesterheldin poliittisella radikalisoitumisella sekä Eternautin käsikirjoituksen myöhemmällä, poliittisesti terästetyllä versiolla nimeltään Eternautti 1969.

Ensimmäistä kertaa Eternautti julkaistiin vuosina 1957–1959. Kymmenen vuotta myöhemmin, Eternautin vuoden 1969 uusintaversiossa armeija oli kansan vihollinen. Oesterheld muiden peronistien tavoin oli menettänyt uskonsa armeijan apuun aseellisen kansannousun tukijana. Argentiinan laivasto oli sotilasdiktatuurien vankin tukija, eikä peronismilla ollut enää otetta muistakaan aselajeista. Teoksen eräässä kohtauksessa joukkojen komentaja teloittaa oman alaisensa, koska vastuksen edessä vetäytymistä ehdottava luutnantti edustaa ajatuksineen maolaisuutta (kts. Eternautti 1969 s. 35).

Eternautin asema Argentiinassa vastaa Tinttiä Ranskassa, ja siitä syystä teokseen liittyy intohimoja eri poliittisilla laidoilla. Kiistakapula Eternautista on kuitenkin muodostunut vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Sensuuria teos ei kohdannut edes sotilashallintojen aikoina. Oikeistolle avaruuden valloittajat edustavat sotilasjuntan sijaan kolonialismia ja ulkovaltojen aggressiota.

Keskustaoikeiston Mauricio Macrille sovitettiin Eternautin nimekkäimmän vastustajan viittaa johtuen lausunnosta, jonka mukaan teos onliian poliittinen nuorille lukijoille” (linkki La Tercera -lehteen). Kuitenkaan lausuntojaan korjannut Macri ei pyrkinyt estämään teoksen saapumista oppilaitoksiin, ja Eternautti pysyi osana valtakunnallista lukusuunnitelmaa myös hänen presidenttikautensa aikana 2015–2019.

Suositut tekstit