Eternautin toinen osa [spoilaa]

Eternautin toisen osan, Segunda parten taustahistoria on sen tarinaa kiinnostavampi. Kuitenkin Eternautin luettuasi taatusti janoat tietää, kuinka Juan Salvon tarina jatkuu. Tiedän tunteen.

Tästä eteenpäin spoilaan toisen osan lisäksi myös alkuperäisen Eternautin. Tämä on samalla toistaiseksi viimeinen Eternauttia käsittelevä blogiteksti. KVAAK Kirjan kotisivuilla päähuomio siirtyy siis jälleen uusiin, vielä entistäkin upeampiin teoksiin!

Eternautti päättyy kohtaukseen, jossa Héctor Oesterheld jää seisomaan mietteissään öiselle kadulle. Segunda parte alkaa niiltä sijoilta. Kotiin saavuttuaan kaikki Salvon kertoma pyörii käsikirjoittajan päässä niin, että hän kokee tulevansa hulluksi. Oesterheld rientää uudelleen Salvon kotiin, jolloin hän samalla rikkoo Salvon ikuisena toistuvan elämän kirouksen.

Oesterheld ei enää toisessa osassa ole passiivinen kuulija. Käsikirjoittaja esittäytyy nimellä Germán. Kyseessä oli Oesterheldin todellisessa elämässä käyttämä koodinimi sotilasjunttaa vastustaneiden montonerojen riveissä. Hänestä on tullut vallankumoustaistelija, joka vetää pian päähänsä baskerin.

Salvon koti päätyy tulevaisuuteen ilman aikamatkaan liittyviä efektejä. Buenos Aires talon seinien ulkopuolella vain kaikessa yksinkertaisuudessaan pyyhkiytyy jäljettömiin. Lukija voi päätellä aikaa kuluneen siinä määrin, että luonto on vallannut raunioituneen suurkaupungin takaisin itselleen. Samalla muistinsa takaisin saanut Salvo perheineen huomaa ystäviensä kadonneen, sillä Polsky, Lucas ja Favalli ovat siirtyneet tulevaisuudessa aikalinjaan, jossa heistä tuli robottimiehiä.

Epäjohdonmukaisuuksilla on kuitenkin turha vaivata päätään, sillä tästä eteenpäin käsikirjoitus noudattaa unen logiikkaa. Koiralauma kellistää verenhimoisen ”kyrmyn”. Elena ja Martita katoavat. Kivikaudelle taantunut ihmisheimo esittäytyy. Salvo kuristaa karvaisen luolamiehen kuoliaaksi paljain käsin. Tapahtumia voisi selittää sivukaupalla ilman, että niistä saisi tolkkua.

Francisco Solano Lópezin silmin nähden nopeutuva sivellin alkaa työskentelemään yhä rivakammin, kun yksi ”kourina” tunnetuista avaruusolioista ajaa paikalle puisella tankilla. Oesterheld esittää aiemmin tuntemattoman kosmisen uhkan kimaltelevana, pilvimäisenä hahmona. Tämä tuntuu erityisen omituiselta, sillä vasta vuotta aiemmin käsikirjoittaja oli radiossa kieltäytynyt paljastamasta mietteitään tuntemattoman valloittajan olemuksesta, kuten aiemmin tässä juttusarjassa kerrottiin. 

Segunda parte sijoittuu toden ja kuvitelman rajaseudulle, ja se saa usein pohtimaan kuinka paljon todellisuus on vaikuttanut tarinan käänteisiin. Tarina on syntynyt olosuhteissa, joita lukija ei voi ymmärtää. Osin tarinaa on peräti vaikea hyväksyä. Segunda parten merkittävimpänä pidetyssä kohtauksessa Salvo valinnan hetkellä rientää luolamiesten avuksi, minkä tehdessään hän tietoisesti uhraa perheensä. Käsikirjoittaja perustelee alter egonsa Germánin suulla, kuinka päätös oli oikea.

Eternautti ja Eternautti 1969 ovat puutteineenkin mestariteoksia, mutta Segunda parten lukeminen jää minulta sinnikkyydestä huolimatta yritykseksi. Sarjakuvana jatko-osan tarinaa ei juuri ylistetä edes kotimaassaan Argentiinassa.

Eternautti on minulle eheä kokonaisuus, johon kuuluu erottamattomana osana myös Eternautti 1969. Sen jälkeen tarinaan ei mielestäni ole enää mitään uutta lisättävää. Olen lukenut alkuperäisen Eternautin myös suomennettuna lukuisia kertoja pelkästään omaksi huvikseni. Kehotan sinua, hyvä lukija, niin ikään heittämään jatkon mielestäsi ja nauttimaan elämästäsi Eternauttia lukien, lukien, lukien...