Eternautin käsikirjoittaja Héctor Oesterheld

 

Héctor Oesterheld kirjoitti 1940-luvulla lastentarinoita, joita julkaisivat La Prensa -sanomalehti ja Códex-kustantaja. Oesterheld käytti aluksi salanimeä Héctor Sánchez Puyol. Sen hän muodosti yhdistämällä vaimonsa ja äitinsä sukunimet (Oesterheldin koko nimi oli Héctor Germán Oesterheld Puyol).

Kirjoittaminen muuttui harrastuksesta ammatiksi Editorial Abril -kustannusyrityksessä 1950-luvun alussa. Kustantajan ehdotuksesta Oesterheld alkoi käsikirjoittamaan myös sarjakuvia. Oesterheld ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan lukenut sarjakuvia, mutta vuosikymmenen puoliväliin mennessä hän jo kirjoitti käytännössä kaikki kustantajansa menestyssarjat.

Ensimmäinen Oesterheldin käsikirjoittama sarjakuva oli hänen itsensä mukaan Eugenio Zoppin piirtämä Alan y Crazy -tarina nimeltään Cargamento Negro ("Synkkä painolasti"), joka julkaistiin Cinemisterio-lehdessä lokakuussa 1951.

Kuitenkin samassa Cinemisterio-lehdessä julkaistiin jo touko- ja kesäkuussa kaksi Ray Kitt -tarinaa. Ray Kitt poikkesi tavanomaisesta sarjakuvasta siten, että sitä luettiin ylhäältä alas. Sarakkeissa kuvat ja tarina vuorottelivat samoissa suhteissa, joten niitä voi pitää sarjakuvan sijaan myös kuvitettuina kertomuksina.

Joka tapauksessa Ray Kitt oli Oesterheldin ensimmäinen yhteistyö italialaisen piirtäjämestari Hugo Prattin kanssa. Seuraava Oesterheldin ja Prattin yhteistyö oli Kersantti Kirk, jonka taustoista voit lukea tarkemmin Kvaak.fi-sarjakuvapalvelussa julkaistusta Hugo Pratt Argentiinassa -artikkelista.

Eternautti

Oesterheld perusti Editorial Frontera -kustannusyrityksen veljensä Jorge Oesterheldin kanssa vuonna 1957. Frontera ajautui talousvaikeuksiin vain kahta vuotta myöhemmin ja sen toiminta päättyi 1961.

Lyhytikäisen Fronteran painoarvo argentiinalaisen sarjakuvan historiassa on poikkeuksellisen painava. Fronteran Hora Cero Semanal -lehdessä julkaistu jatkosarja Eternautti on Oesterheldin merkittävin työ. Tarinan piirsi Francisco Solano López vuosina 1957–1959. Oesterheld kirjoitti tarinasta myös uuden version, jonka taiteili Alberto Breccia vuonna 1969.

Martín García haastatteli Oesterheldiä Radio Belgranon ”5 por Buenos Aires” -ohjelmassa tammikuussa 1976. Tässä haastattelun Eternauttia käsittelevässä osiossa Oesterheld totesi kaikissa tarinan henkilöissä olleen jotain hänestä itsestään. Ensimmäisenä käsikirjoittaja mainitsi Francon, Moscan, ja vähän mietittyään myös Salvon.

Lähetyksessä Oesterheld kuvasi erityisesti kaksoistähteä kiertävältä planeetalta kotoisin olevia avaruusolentoja. Hän korosti auringonlaskun olevan koko muukalaisten kulttuurin merkittävin tapahtuma siihen liityvine ”teeseremonioineen”. Sen lisäksi Oesterheld antoi vastauksen ulkoavaruuden valloittajien syvimmästä olemuksesta. 

Tekstitettyä tai litteroitua versiota ei haastattelusta ole kirjoitushetkellä saatavilla, ja tässä juttusarjassa vältellään spoilereita. Oesterheldin mietteet on kuitenkin selitetty suomennetun Eternautin loppuun lisätyissä kääntäjän jälkisanoissa, mistä voit kurkata vastauksen salaisuuteen luettuasi tarinan.

Symboli

Argentiinan viimeisenä sotilasjunttana tunnettu hirmuhallinto kaappasi Oesterheldin, ja hänestä tuli yksi maan tuhansista "kadonneista" vuonna 1977. Sotilasjuntan menettäessä valtaansa, Oesterheld antoi nimen ja kasvot valtionterrorin uhreille Félix Saboridon julisteen muodossa vuonna 1983.

Oesterheld edusti "kadonneita" argentiinalaisia myös kansainvälisesti. Belgian Amnesty International julkaisi 34-sivuisen sarjakuvateoksen Pétition: à la recherche d’Oesterheld et de tant d’autres ("Vetoomus: Oesterheldin ja muiden etsintä", 1986). Kirjan lyhyttarinoissa lukuisat sarjakuvataiteilijat ottivat kantaa Argentiinan ihmisoikeuskysymyksiin. Suomessa teokseen osallistuneista sarjakuvataiteilijoista tunnetaan ainakin Didier Comès, Derib, Bob De Moor, Tibet, Tome & Janry, William Vance ja François Walthéry.

Oesterheldin muisto

Oesterheldin tarina kiehtoo edelleen argentiinalaisten mieltä. Germán, últimas viñetas ("Germán, viimeiset sarjakuvasivut", 2013) on Argentiinan televisioon tuotettu, 13-osainen draamasarja. Televisiotuotanto sovitti Oesterheldin viimeiset vuodet fiktion muotoon. Tarinasta leikattiin myös elokuvaversio televisioon. 

Germán oli paitsi Oesterheldin toinen nimi, se oli myös hänen käyttämänsä koodinimi sotilasjunttaa vastustavien montonerojen joukossa. Oesterheld kirjoitti itsensä alkuperäisen Eternautin molempiin versioihin kuuntelijan ja kertojan rooliin. Sen sijaan viimeisessä työssään, Eternautin jatko-osassa Segunda parte käsikirjoittaja on vastarintataistelija Germán.

Oesterheldin elämästä kertovan dokumenttielokuvan H.G.O. (1999) tuottivat ja ohjasivat Víctor Bailo ja Daniel Stefanello. La mujer del Eternauta (”Eternautin vaimo”, Frida Films, 2011) kertoi puolestaan Elsa Sánchezin, Oesterheldin lesken elämäntarinan. Tuotantoyhtiö kuvasi dramatisointia varten Eternautin kulkua Buenos Airesissa. Lisäksi dokumentin dramatisoinnissa kuultiin pätkiä radiokuunnelmasta El Eternauta: Vestigios del futuro (2010). Tarkemmin dokumentista voi lukea Frida Filmsin kotisivuilla.

Televisiotuotantojen lisäksi Oesterheldin elämää käsitellään lukemattomissa artikkeleissa ja useissa kirjoissa. Fernanda Nicolini ja Alicia Beltram kirjoittivat haastattelujen perusteella moniulotteisen teoksen Los Oesterheld (Colophinius, 2016). Käsikirjoittajan töitä puolestaan listaa yksityiskohtaisesti Oesterheld en primera persona (La Bañadera de Cómic, 2005).

P.S. Kansikuva tämän jutun alussa on Clarín-päivälehden vuonna 2000 julkaisema Eternautti, joka on osa La Biblioteca Argentina -sarjaa. Sarjassa julkaistiin kirjallisuuden klassikkoteoksia. Eternautti oli ainoa teossarjassa julkaistu sarjakuva.